Monday, January 18, 2010

Hae nyt: Kesälukioseuran ulkosuomalaiskurssit 2010

Iloiset kasvot, hymyssä suu
pihalla tilaa ja omenapuu,
Kuortissa hauskaa pidetään
ja paljon tekemistä keksitään.

Kuortissa, Ähtärissä, Ylöjärvellä, Kuusamossa ja Haminassa pidetään taas hauskaa ensi kesänä - ja opitaan samalla suomea. Ulkosuomalaiskursseilta saat myös uusia ystäviä ja viet kotiin iloisia kesämuistoja Suomesta!

Kesälukioseuran kursseille ovat tervetulleita 7-18-vuotiaat ulkosuomalaiset lapset ja nuoret. Pienimpien leireillä suomen kieltä harjoitellaan rennosti leikkien, laulujen ja yhdessä puuhastelun yhteydessä. Nuorten kursseilla on mukana enemmän teoriaa ja kielen lisäksi opitaan kulttuuri- ja yhteiskuntatietoutta.

Lisätiedot ja hakulomake löytyvät Kesälukioseuran sivuilta. Hakuaika päättyy 20.3.2010.

Friday, December 18, 2009

Blogissa hyviä lastenkirja-arvioita

Lasten ja nuortenkirjallisuuden tutkija ja kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen on avannut verkkoon Lastenkirjahylly-blogin, jossa hän esittelee sekä uutta lasten- ja nuortenkirjallisuutta että tuttuja klassikoita.

Heikkilä-Halttunen perusti blogin vastalauseena sanoma- ja aikakauslehtien vähentyneelle lasten- ja nuortenkirjakritiikille. Blogissaan hän tarjoaa tarjoaa asiantuntevia ja paneutuvia kirja-arvioita niin uutuuksista kuin vanhoista tutuista kirjoista.

Joulukuussa Lastenkirjahyllyssä esitellään joka päivä yksi jouluaiheinen lastenkirja. Tänään vuorossa on Astrid Lindgrenin iki-ihana Melukylän joulu, josta Heikkilä-Halttunen kirjoittaa mm. näin:

Lindgrenin lapsikuvaus on saanut verrattoman tulkin Ilon Wiklandin kuvituksista. Ne tihkuvat sellaista lokoisaa lämpöä ja viihtyisyyttä, että kaakeliuunin lämmön ja kuusen tuoksun pystyy aistimaan kuvista vaivatta.

Melukylän lasten yhteisöllisyys, joulunpyhien perinteet ja lasten luonteva osallistuminen kodin moniin jouluvalmisteluihin saavat aikuisen haikailemaan jotain jo iäksi kadotetuksi uskomaansa.

Nykyisen tavarapaljouden ja joulukrääsän ahdistamaa aikuista hivelee myös Melukylän lasten arkeen kuuluva niukkuuden estetiikka. Kaikkea on sopivasti, ja lasten joululahjatoiveetkin ovat kovin vaatimattomia.

Monday, December 14, 2009

Uusia Kalevala-aiheisia verkkosivuja

Suomalainen oppii arvostamaan suomalaista kulttuuria ja perinteitä viimeistään silloin, kun hän muuttaa ulkomaille. Missään ei vietetä Suomen itsenäisyyspäivää tai Kalevalan päivää yhtä innostuneesti kuin ulkosuomalaisyhteisöissä. Myös internet avaa ulkosuomalaisille uusia ikkunoita suomalaiseen kulttuuriperintöön ja ajankohtaisiin tapahtumiin.

Kalevalaseura on avannut kaksi uutta kansalliseepostamme esittelevää verkkosivustoa: Kalevalan kulttuurihistoria ja Kalevala 175 vuotta.

Kulttuurihistoriasivustolla esitellään Kalevalan taiteellisia, aatteellisia ja poliittisia tulkintoja, niiden taustoja ja vaikutusta suomalaiseen kulttuuriin. Sivusto on suunnattu kaikille Kalevalasta ja suomalaisesta kulttuurista kiinnostuneille. Se pohjautuu Kalevalaseuran tuottamaan ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemaan teokseen Kalevalan kulttuurihistoria.

Kalevala 175 vuotta -sivusto esittelee puolestaan ensi vuonna vietettävää kansalliseepoksen juhlavuotta. Juhlavuoden teema on Mieleni Kalevala. Sen tavoitteena on korostaa Kalevalan tulkinnallisuutta runoelmana, innostaa suomalaisia lukemaan Kalevalaa ja esittämään siitä ennakkoluulottomasti omia tulkintoja. Juhlavuoden sivustolla on myös tapahtumakalenteri, josta löytyy Kalevalaan liittyviä tapahtumia, juhlia, seminaareja, näyttelyitä ja muita hankkeita.

Wednesday, July 15, 2009

Historian havinaa verkkokursseilla

Kotiperuskoulun uutuus lukuvuodelle 2009-2010 ovat Suomen historian ja yhteiskuntaopin elämykselliset verkkokurssit. Tule mukaan aikamatkalle ja selvitä, miten keskiajan Suomessa elettiin linnoissa ja tuvissa! Entä miten Joenmutkan kylän lapset Lyyli ja Tauno selvisivät espanjantaudista? Tai lähde matkalle halki Suomen ja opi samalla, miten Suomi toimii!

Kurssit on jaettu luokittain: Suomen historiaa opiskellaan luokilla 5-8 ja 9. luokalla on yhteiskuntaopin vuoro. Jos opiskelet koko historian oppimäärää, voit korvata Suomen historian osuuden verkkokurssilla. Jos opiskelet yleistä historiaa paikallisessa tai kansainvälisessä koulussa, verkkokurssilla pääset perille myös Suomen historiasta. Kukin kurssi kestää yhden lukukauden, joten vuodessa voit halutessasi suorittaa kaksi kurssia.

2009 syyskuun alussa starttaavat 5. ja 7. luokkien historian kurssit sekä yhteiskuntaopin Suomi-seikkailu. Kevätlukukaudella ovat vuorossa 6. ja 8. luokan kurssit. Yhteiskuntaopin voi suorittaa myös kevätlukukaudella. Ilmoittautumiset: www.kotiperuskoulu.fi -> Ilmoittautuminen.

Wednesday, March 4, 2009

Kerää roska päivässä!

Pieni nosto ihmiselle, suuri nosto ihmiskunnalle, toteaa 11-vuotias Lotta Vartola Roska päivässä -liikkeen nettisivuilla www.roskapaivassa.net.

Jokainen liikkuu mieluummin puhtaassa, roskattomassa ympäristössä. Silti roskaaminen on yleinen tapa kaikkialla maailmassa. Ulkosuomalaisten lasten kotiperuskoulu haastaa nyt kaikki ulkomailla asuvat oppilaansa mukaan keräämään vähintään roskan päivässä!

Tule mukaan liikkeeseen ja haasta ystäväsikin - Roska päivässä -sivut on käännetty jo n. 20 kielelle, mm. englanniksi, espanjaksi ja kiinaksi. Jäsenen ei tarvitse täyttää jäsenlomakkeita tai maksaa jäsenmaksuja. Riittää kun nostat päivässä yhden roskan maasta ja viet sen roskapönttöön sekä haastat mukaan vähintään yhden uuden ihmisen.

Thursday, January 22, 2009

Suomea ulkosuomalaisille Suomessa!

Tule leirille puuhaamaan, suomea samalla oppimaan, makkaroitakin paistamaan ja ehkä päästään myös soutamaan!

Näin houkutellaan 7-9 vuotiaita ulkosuomalaisia lapsia Kuorttiin, Kesälukioseuran kesäkurssille. Kesälukioseura järjestää suomen kielen ja kulttuurin kursseja jälleen ensi kesänä eri puolilla Suomea, eri ikäisille lapsille ja nuorille.

Pienten leireillä suomen kieltä harjoitellaan leikkien, laulaen ja yhdessä touhuten. Nuorten kursseilla opetus on jo teoreettisempaa, mutta aina viikkoon mahtuu myös ulkoilua ja hauskoja harrastuksia.

Lue lisää Kesälukioseuran sivuilta ja tule mukaan!

Monday, November 3, 2008

Nomad kehittää ruotsinkielistä etäopetusta

Ulkomailla asuvat suomenruotsalaiset lapset ovat vihdoin saamassa oman etäopetuspalvelun. Nomadskolan tulee tarjoamaan ruotsi äidinkielenä ja suomi toisena kotimaisena kielenä opetusta verkossa.

Mielenkiintoista ja innovatiivista hanketta rahoittaa Opetushallitus ja koordinoi Distis.

Nomadilla on jo omat kotisivut, jossa voi seurata hankkeen etenemistä: www.nomadskolan.fi. Kannattaa käydä katsomassa, missä Nomad on nyt ja mihin suuntaan matka jatkuu!